Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 20.12.2023/Pykälä 7


 

 

Dnro 80/03.04.09/2023

 

Valmistelija Annikki Honkanen

§ 7

OTM, MuM Liisa Reunamäen väitöskirjan arvosteleminen

OTM, MuM Liisa Reunamäen väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus "Urheiluvalmentajan työsuojelu" on tarkastettu julkisesti 27.11.2023. Vastaväittäjä, emeritusprofessori Heikki Halila (Helsingin yliopisto) puoltaa väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä oikeustieteen tohtorin tutkintoa varten ja esittää arvosanaksi "hyväksytty".

 

Yliopistolain (558/2009) 44 §:n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Väittelijällä ei ole huomautettavaa lausunnosta. Vastaväittäjän lausunto ja kustoksen lausunto ovat esityslistan liitteenä.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön (1.1.2017) 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on arvostella väitöskirjat. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan hyväksymien määräysten mukaan

1.  yhteiskuntatieteiden, historian ja maantieteiden väitöskirjat arvostellaan asteikolla I - L

2.  kauppatieteiden, oikeustieteiden, terveystieteiden sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon väitöskirjat arvostellaan asteikolla hylätty - hyväksytty - kiittäen hyväksytty.

 

Yliopistolain (558/2009) 29 §:n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne monijäsenisen hallintoelimen jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään.

 

Linkki julkaisuun: https://erepo.uef.fi/handle/123456789/30778 .

 

Esitys Asiassa annetun lausunnon perusteella tiedekuntaneuvosto arvostelee OTM, MuM Liisa Reunamäen väitöskirjan arvosanalla "hyväksytty".

 

Päätös Esityksen mukainen.