Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 13


 

 

Dnro 56/03.04.09/2024

 

Valmistelija Annika Karvonen

§ 13

MSc Roosa-Maria Savelan väitöskirjan arvosteleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 1.8.2022 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on arvostella väitöskirjat. Terveystieteiden tiedekunnan tutkintoja ja opintoja koskevien pysyväismääräysten 14 §:n mukaan väitöskirjat arvostellaan asteikolla hylätty-hyväksytty-kiittäen hyväksytty. Kiittäen hyväksytty arvosana edellyttää, että mainintaa esittävät kaksi kolmesta (esitarkastajat ja vastaväittäjä) tarkastajasta.

 

MSc Roosa-Maria Savelan väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus "Family caregivers of older adults: Assessing social determinants of health

and associated inequalities - Evidence from the LENTO intervention study" on tarkastettu julkisesti 12.1.2024. Vastaväittäjä, professori Katja Joronen (Turun yliopisto), puoltaa väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä terveystieteiden tohtorin tutkintoa varten ja esittää arvosanaksi hyväksytty. Molemmat esitarkastajat, professori Maria Nuotio (Turun yliopisto), sekä professori Cecilia Fagerström (Linnaeus University), puoltavat väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä terveystieteiden tohtorin tutkintoa varten ja esittävät arvosanaksi hyväksytty.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 44 §:n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Väittelijällä ei ole huomautettavaa lausunnoista. Esitarkastajien ja vastaväittäjän lausunnot ovat liitteenä.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 29 §:n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne monijäsenisen hallintoelimen jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään.

Esitys Asiassa annettujen lausuntojen perusteella tiedekuntaneuvosto arvostelee MSc Roosa-Maria Savelan väitöskirjan arvosanalla hyväksytty.

 

Päätös Esityksen mukainen.