Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 5


 

 

Dnro 4321/01.01.03/2023

 

Valmistelija  

§ 5

Dekaanin esitys akateemiselle rehtorille yliopisto-opettajan, työterveys, tehtävään otettavasta henkilöstä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10§:n 5 momentin, kohdan 9 mukaan dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Itä-Suomen yliopiston lääketieteen laitoksella, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikössä on ollut haettavana yliopisto-opettajan (työterveys) tehtävä toistaiseksi.

 

Tehtävään haki määräaikaan mennessä yksi hakija, TtM, FM Pilvi Karjalainen. Hakijayhteenveto on liitteenä.

 

Yliopisto-opettajan tulee olla soveltuvan ylemmän yliopistotutkinnon suorittanut henkilö, jolla on hyvä käytännön perehtyneisyys opetustehtävien alaan ja hyvä opetustaito (johtosääntö 31§).

 

Yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, suomen tai ruotsin, jolla hänen on annettava opetusta (Asetus 770/2009). Tiedekunnan dekaani myöntää erivapauden yliopistoasetuksen kielitaitovaatimuksiin (johtosääntö 33§).

 

Lääketieteen laitos, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö esittää, että yliopisto-opettajan tehtävään nimitetään TtM, FM Pilvi Karjalainen 1.4.2024 alkaen toistaiseksi.

 

TtM, FM Pilvi Karjalainen valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2002 Tampereen yliopistosta ja terveystieteiden maisteriksi vuonna 2019 Itä-Suomen yliopistosta. Hän on toiminut mm. Itä-Suomen yliopistossa yliopisto-opettajana (2020-2024).

 

TtM, FM Pilvi Karjalainen täyttää johtosäännössä mainitut yliopisto-opettajan kelpoisuusvaatimukset ja tehtävämäärityksen edellytykset.

 

Liitteenä ovat arviointiryhmän muistio ja tehtävään esitettävän CV.

 

Opetusnäytettä ei vaadita.

 

Itä-Suomen yliopiston toimivaltamääräyksen mukaisesti dekaani tekee esityksen neliportaisen uramallin mukaisen toistaiseksi täytettävän tehtävän, pl. professorit, täyttämisestä akateemiselle rehtorille.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.