Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston hallitus
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 11


 

 

Dnro 61/00.03.01/2024

 

Valmistelija

Puheenjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen  

§ 11

Vararehtorien hakuprosessi

Yliopistolain (558/2009) 14 §:n 2 momentin 7-kohdan mukaan hallituksen tehtävänä on mm. " valita rehtori tai rehtorit ja päättää heidän työnjaostaan."

 

Yliopiston johtosäännön 4 §:n mukaan "Itä-Suomen yliopistossa on rehtori ja kaksi vararehtoria. Rehtori johtaa yliopiston toimintaa ja hoitaa yliopistolain rehtorille määräämiä tehtäviä. Vararehtorien vastuualueet ovat tutkimus ja koulutus. Hallituksen päätöksen mukaisesti yliopistossa voi olla lisäksi useampia vararehtoreita. Rehtori päättää rehtoraatin työnjaosta ja sijaisuuksista tarkemmin yhteistyössä vararehtoreiden kanssa."

 

Hallitus on päättänyt 13.2.2024 kokouksessaan, että vararehtorien hakuprosessin aikataulu on seuraava:

21.-22.3.2024 Päätös vararehtoreiden hakuprosessista

25.3.-19.4.2024 Vararehtoreiden hakuaika

25.4.2024 Hallituksen kokous: päätös haastatteluihin valittavista vararehtorikandidaateista

16.5.2024  Hallituksen kokous: haastattelut osa 1 

 

12.-13.6.2024 Hallituksen kokous: haastattelut osa 2 (12.6.) ja päätös vararehtoreista (13.6.)

 

 Puheenjohtaja esittelee tutkimuksesta vastaavan ja koulutuksesta vastaavan vararehtorin rekrytointiprosessia kokouksessa tarkemmin.

 

Esitys Hallitus päättää tutkimuksesta vastaavan vararehtorin ja koulutuksesta vastaavan vararehtorin rekrytointiprosessin käynnistämisestä ja hyväksyy hakukuulutukset.  

 

Päätös Esityksen mukainen.