Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston hallitus
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 15


 

 

Dnro 61/00.03.01/2024

 

Valmistelijat

Rehtori Jukka Mönkkönen

Kehitys- ja strategiajohtaja Soili Makkonen  

§ 15

Lähetekeskustelu sisäiseen rahoitusmalliin

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama korkeakoulujen rahoituksen ja ohjauksen uudistamista valmistelleen työryhmän ehdotus yliopistojen uudeksi rahoitusmalleiksi vuodesta 2025 alkaen ja niitä koskeviksi säädöksiksi on valmistunut ja on ollut lausunnoilla 20.2.2024 mennessä. Valtakunnallisen rahoitusmallin muutoksien sekä uuden sopimuskauden tavoitteiden täyttymiseksi yliopisto päivittää tiedekuntien välisen perusrahoituksen jakoperiaatteet. Hallitus on iltakoulussaan 2.11.2023 keskustellut rahoitusmallin periaatteista.

 

Yliopiston johtoryhmä on keskustellut sisäiseen perusrahoituksen jakoperusteisiin mahdollisesti tehtäviä muutoksia kokouksissaan 23.1.2024 sekä 21.2.2024.

 

Esitys Hallitus käy lähetekeskustelua sisäisestä rahoitusmallista.   

 

Päätös Esityksen mukainen.