Dnro 1046/01.01.03/2020 Valmistelija Ulla Hurskainen § 7 Dekaanin ehdotus yliopistonlehtorin (kielipedagogiikka) tehtävään otettavasta: tiedekuntaneuvoston kuuleminen Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Yliopistonlehtorin (kielipedagogiikka) tehtävä on sijoitettu soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastoon. Tehtävä on ollut haettavana 31.7.2020 päättyneenä aikana. Tehtävää hakivat määräaikaan mennessä FT Maria Kautonen, FM Mari Kuusimäki, Master of Technology Olabode Osunji ja FT Maritta Riekki. Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto on esittänyt, että FT Maria Kautonen otetaan yliopistonlehtori (kielipedagogiikka) tehtävään 1.9.2020 lukien. Osaston esitys perusteluineen on liitteenä. Yliopistonlehtorin tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31 §). Lisäksi tehtävään valittavalta edellytetään hyvää käytännön perehtyneisyyttä opetustehtävien alaan, dokumentoitua näyttöä väitöskirjatyön jälkeisestä tutkimustoiminnasta sekä asetuksen (986/1998) mukaiset opettajan kelpoisuusopinnot. Tehtävää haki määräaikaan mennessä neljä hakijaa, joista kaksi hakijaa eivät olleet tehtävään muodollisesti kelpoisia. 17.8.2020 toteutettuihin videohaastatteluihin kutsuttiin soveltuvan tohtoritutkinnon, väitöksen jälkeisen tutkimuksen ja opetustehtävien osalta hyvän käytännöllisen perehtyneisyyden perusteella kärkihakijoina FT Maria Kautonen ja FT Maritta Riekki. Opetusansioiden portfolioiden ja haastattelujen perusteella FT Maria Kautosella ja Maritta Riekillä on johtosäännön edellyttämä hyvä opetustaito yliopistonlehtorin (kielipedagogiikka) tehtävään. Haastattelun ja hakemusasiakirjojen perusteella FT Maria Kautonen täyttää johtosäännössä mainitut yliopistonlehtorin (kielipedagogiikka) palvelussuhteen ehdot ja yliopistonlehtorin tehtävässä vaaditut edellytykset. Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että FT Maria Kautonen otetaan yliopistonlehtorin (kielipedagogiikka) tehtävään 1.9.2020 lukien toistaiseksi. Mahdollista kieltäytymistä varten varasijalle esitetään FT Maritta Riekkiä. Kautosen ja Riekin CV:t, julkaisuluettelot ja opetusansioiden portfoliot ovat liitteinä. Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta FT Maria Kautosen ottamiseksi yliopistonlehtorin (kielipedagogiikka) tehtävään. Mahdollista kieltäytymistä varten ehdotus varasijalle on FT Maritta Riekki. Päätös Esityksen mukainen.