Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 1247/01.01.03/2020

 

Valmistelija Ulla Hurskainen

§ 8

Dekaanin ehdotus KM Minna Kamppurin ottamisesta yliopisto-opettajan, erityispedagogiikka, tehtävään: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä.

 

Yliopisto-opettajan, erityispedagogiikka, tehtävä sijoittuu kasvatustieteiden ja psykologian osastoon. Erityispedagogiikan oppiaineessa on henkilövajausta ja tarve täyttää yliopisto-opettajan tehtävä. 

 

Kasvatustieteiden ja psykologian osasto on esittänyt, että KM Minna Kamppuri otetaan yliopisto-opettajan, erityispedagogiikka, tehtävään 1.9.2020 lukien. Osaston esitys perusteluineen on liitteenä.

 

 

Yliopisto-opettajan tulee olla soveltuvan ylemmän yliopistotutkinnon suorittanut henkilö, jolla on hyvä käytännön perehtyneisyys opetustehtävien alaan ja hyvä opetustaito (johtosääntö 31 §). Minna Kamppuri on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon pääaineenaan erityispedagogiikka. Hänellä on kokemusta erityispedagogiikan opetus- ja ohjaustehtävistä yliopistossa ja muuta alaan sopivaa käytännön työkokemusta. 

 

KM Minna Kamppuri täyttää johtosäännössä mainitut yliopisto-opettajan palvelussuhteen ehdot ja yliopisto-opettajan, erityispedagogiikka, tehtävässä vaadittavat edellytykset.

 

Esitys Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että KM Minna Kamppuri otetaan yliopisto-opettajan, erityispedagogiikka, tehtävään 1.9.2020 lukien. Kamppurin CV ja opetusansioiden portfolio ovat liitteinä.

 

Päätös Esityksen mukainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa