Dnro 836/03.01.00/2020 Valmistelija Henni Nevalainen § 5 Opiskelijavalinnan perusteiden hyväksyminen vuodelle 2021 Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 § mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää opetussuunnitelmista ja tutkintovaatimuksista sekä opiskelijoiden valintaperusteista. Käsiteltävänä on vuodelle 2021 varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen ja erityisopettajakoulutuksen ns. avoimen yliopiston väylän (muut reitit yliopistoon) hakukohteiden valintaperusteiden hyväksyminen sekä teologian vastaavien hakukohteiden valintaperusteiden korjausten hyväksyminen. Hakukohteiden hakukelpoisuuden ehtona on aiemmin suoritettuja yliopisto-opintoja ja näitä käsitellään poikkeuksellisessa aikataulussa, jotta avoimessa yliopistossa tarjolla olevia opintoja päästään markkinoimaan jo kesällä. Valintaperusteita on valmisteltu osastoissa ja oppiaineissa yhteistyössä avoimen yliopiston kanssa. Käsiteltävänä on myös teologian osastossa valmisteltu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirkaan vaadittavien opintojen täydennyskokonaisuuden valintaperusteet vuodelle 2020. Opinnot sisältyvät voimassa oleviin opetussuunnitelmiin, mutta niitä tarjotaan nyt ensimmäistä kertaa suoritettavaksi tutkinnon jälkeisinä opintoina. Esitys Esitän, että tiedekuntaneuvosto hyväksyy liitteenä olevat valintaperusteet vuodelle 2020 ja 2021 liitteiden mukaisesti. Esitän edelleen, että tiedekuntaneuvosto delegoi dekaanille päätettäväksi valintaperusteiden mahdolliset korjaukset ja muutokset. Päätös Esityksen mukainen. Lisäksi Henni Nevalainen toimitti kokoukseen Ortodoksisen teologian kirkkomusiikin muut reitit yliopistoon hakukohteen valintaperusteet.