Dnro 1970/00.01.01/2020 Valmistelija Susanna Järvelin-Pasanen § 19 Opetussuunnitelmamuutoksia koskevan toimivallan siirto tiedekuntaneuvostolta vastuuopettajalle Johtosäännön 9 §:n 4 momentin 4. kohdan mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on mm. päättää opetussuunnitelmista. Opintojohtosäännön 20 §:n mukaan tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmasta tulee käydä ilmi muun muassa tutkintorakenne (ml. opintojaksot ja niiden laajuudet), tutkintovaatimukset sekä tutkinnon ja sen osien osaamistavoitteet, sisällöt, arviointimenetelmät ja opetusmuodot. Voimassa olevat toimivallan delegoinnit opetussuunnitelmaa koskevissa asioissa 1. Päätösvallan siirtäminen dekaanille tai varadekaanille: • Opetussuunnitelmien (pl. opetusohjelmat) pienten muutosten hyväksyminen. o Opetussuunnitelmalla tarkoitetaan tutkintorakenteita, opintojaksokuvauksia, opetusta ja opintoja koskevia sääntöjä ja määräyksiä sekä pysyväismääräyksiä. Merkittävät muutokset hyväksyy aina tiedekuntaneuvosto. Merkittäviksi muutoksiksi katsotaan mm. tutkinnon rakennetta koskevat muutokset, kokonaan uuden opintojakson järjestäminen tai aiemmin opetussuunnitelmaan hyväksytyn opintojakson poisjääminen siten, ettei sitä voi suorittaa millään tavalla. • Opetusohjelmien hyväksyminen seuraavaa lukuvuotta varten. o Opetusohjelmalla tarkoitetaan opetuksen ja tenttien aikatauluja sekä opettajia ja tentaattoreita. 2. Päätösvallan siirtäminen laitoksen johtajalle: • Opetusohjelmamuutosten hyväksyminen lukukauden aikana. Silloin kun opetus koskee useaa laitosta, ennen päätöksen tekemistä on kuultava ko. laitosjohtajia. Koronatilanteen vuoksi yliopisto on 6.10.2020 linjannut kevätlukukauden 2021 opetuksen järjestämisestä pääosin etäopetuksena. Linjauksen mukaan 30.10.2020 mennessä dekaani päättää, mitä opetusta järjestetään lähiopetuksena ja mitä etäopetuksena. Päivitetyt tiedot tammi-helmikuussa alkavan opetuksen aikatauluista ja tiloista ovat saatavilla opiskelijoille WebOodista viimeistään 30.11. ja vastaavasti maalis-toukokuussa alkavan opetuksen osalta 17.12. Esitys Tiedekuntaneuvosto muuttaa voimassa olevia delegointipäätöksiä seuraavasti: Opetuksen järjestämisestä (yksittäisten opintojaksojen arviointimenetelmät ja opetusmuodot) päättää vahvistetussa opetussuunnitelmassa nimetty vastuuopettaja. Mikäli nimettyä vastuuopettajaa ei ole, opetuksen järjestämisestä päättää varadekaani. Opintojakson opetuksen peruuttamisesta tai opetuksen siirtämisestä lukukausirajan yli päättää varadekaani. Opetusjärjestelyihin tehdyt muutokset saatetaan varadekaanille tiedoksi. Toimivallan siirto koskee kevätlukukauden 2021 opetusta. Päätös Esityksen mukainen.