Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Dnro 135/01.01.03/2021

 

Valmistelija Ulla Hurskainen

§ 9

Dekaanin ehdotus FL Anna-Leena Martikaisen ottamisesta yliopisto-opettajan, logopedia, tehtävään: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä.

 

Yliopisto-opettajan, logopedia, tehtävä sijoittuu humanistiseen osastoon.

 

Humanistinen osasto on esittänyt, että FL Anna-Leena Martikainen otetaan yliopisto-opettajan, logopedia, tehtävään 1.2.2021 lukien. Tehtävän hoito-osuus on 30 %. Osaston esitys perusteluineen on liitteenä.

 

Yliopisto-opettajan tulee olla soveltuvan ylemmän yliopistotutkinnon suorittanut henkilö, jolla on hyvä käytännön perehtyneisyys opetustehtävien alaan ja hyvä opetustaito (johtosääntö 31 §).

 

FL Anna-Leena Martikaisella on maisterin tutkinto ja lisensiaatin tutkinto Oulun yliopiston humanistisesta tiedekunnasta pääaineenaan logopedia. Tutkintoon sisältyy myös laillistetun puheterapeutin koulutuksen edellyttämät psykologian, lääketieteen ja kielitieteen opinnot. Opetusansioiden portfolion perusteella Martikaisella on johtosäännön edellyttämä hyvä opetustaito. FL Anna-Leena Martikainen täyttää johtosäännössä mainitut yliopisto-opettajan palvelussuhteen ehdot ja yliopisto-opettajan, logopedia, tehtävässä vaadittavat edellytykset.

 

Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että FL Anna-Leena Martikainen otetaan yliopisto-opettajan, logopedia, tehtävään 1.2.2021 lukien. Martikaisen CV ja opetusansioiden portfolio on liitteenä.

 

 

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta FL Anna-Leena Martikaisen ottamiseksi yliopisto-opettajan, logopedia, tehtävään 1.2.2021 lukien. Samalla tiedekuntaneuvosto käsittelee kyseisen tehtävän tehtäväalan ja tehtävämäärityksen, joka on kuvattu osaston esityksissä.

 

Päätös Esityksen mukainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa