1 Tiina Saaren cv, julkaisuluettelo ja opetusportfolio

 

 

Dnro 5951/01.08.00/2024

 

Valmistelija Marko Junkkarinen

 

Dosentin arvon myöntäminen YTT Tiina Saarelle

YTT Tiina Saari on hakenut sosiologian, erityisesti työelämätutkimuksen (Sociology, especially Working Life Research) dosentin arvoa Itä-Suomen yliopistoon. Dosenttihakemus on pantu vireille 4.10.2024 Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa.

 

Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito.

 

Yhteiskuntatieteiden laitos on todennut YTT Tiina Saaren hakeman dosentuurin tarkoituksenmukaiseksi laitoksen opetuksen ja tutkimuksen kannalta seuraavin perustein: ”Saaren tutkimus on sosiologista työelämäntutkimusta, joten se asettuu luontevasti laitoksen profiiliin. Saaren tutkimus kattaa sekä tematiikaltaan että menetelmälliseltä otteeltaan työelämäntutkimuksen kenttää varsin laaja-alaisesti. Hän on tarkastellut tutkimuksissaan mm. työn digitalisoitumista seurauksineen, työhyvinvointia erilaisissa konteksteissa kuten teollisuustyössä, palvelualoilla, sekä julkishallinnon tehtävissä. Erityisesti hänen viimeisimmät tutkimukselliset kontribuutionsa suorittavan työn tutkimuksessa täydentävät erinomaisesti laitoksella tehtävää tutkimusta.”

 

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan dekaani päätti kutsua asiantuntijoiksi (9.10.2025) professori Sami Paavolan (Helsingin yliopisto) ja dosentti Mira Karjalaisen (Helsingin yliopisto) antamaan lausuntonsa YTT Tiina Saaren tieteellisestä pätevyydestä sosiologian, erityisesti työelämätutkimuksen (Sociology, especially Working Life Research) dosentin arvoa varten. Molemmat asiantuntijat puoltavat dosentin arvon myöntämistä Saarelle.

 

Dosentilta vaaditaan hyvä opetustaito (Yliopistolaki 558/2009). Dekaani voi vapauttaa hakijan opetusnäytteen antamisesta, jos opetusansiot ovat tiedekunnan dosenttiohjeen mukaisesti todennettavissa muutoin. Dekaani on 19.12.2025 tekemällään päätöksellä vapauttanut Saaren

opetusnäytteen antamisesta ja todennut opetusansiot hakemusasiakirjojen perusteella.

 

Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää dosentin arvon myöntämisestä.

 

Hakija täyttää yliopistolain 89 §:ssä dosentilta vaadittavan kelpoisuuden sekä Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan dosentuuriohjeen dosentin arvoon vaadittavat kriteerit.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto toteaa, että YTT Tiina Saari täyttää yliopistolaissa mainitut dosentin arvon edellytykset ja myöntää hänelle sosiologian, erityisesti työelämätutkimuksen (Sociology, especially Working Life Research) dosentin arvon Itä-Suomen yliopistoon.

 

Päätös