Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.10.2021/Pykälä 8


 

 

Dnro 1565/01.01.03/2020

 

Valmistelija  

§ 7

Dekaanin ehdotus apulaisprofessorin (vakinaistamispolku, Tenure Track), yhteiskuntapolitiikka, erityisesti liikkuvuus ja rajat tehtävään otettavasta: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.?

 

Apulaisprofessorin, yhteiskuntapolitiikka, erityisesti liikkuvuus ja rajat (vakinaistamispolku, Tenure Track) tehtävä on ollut haettavana 10.2.2021 päättyneenä hakuaikana. Tehtävää hakivat (9): YTT Heinikoski Saila, YTT Koikkalainen Saara, VTT Kulmala Meri, YTT Könönen Jukka, TkT Mattila Hanna, HTL Raunio Mika, YTT Sippola Markku YTT, Sotkasiira Tiina ja FT Weckroth Mikko. Hakijayhteenveto liitteenä.

 

Tehtäväkuvauksen mukaan: "Apulaisprofessorin (vakinaistamispolku, Tenure Track) tehtävä sijoittuu yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa yhteiskuntatieteiden laitokselle, joka toimii Itä-Suomen yliopiston Joensuun ja Kuopion kampuksilla. Haettavana oleva tehtävä on Joensuun kampuksella.

 

Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitos toimii sekä Joensuun että Kuopion kampuksilla. Laitoksella on viisi oppiainetta: sosiaalityö, sosiaalipedagogiikka, sosiaalipsykologia, sosiologia ja yhteiskuntapolitiikka. Laitoksen painoalat ovat hyvinvoinnin sosiaalinen ulottuvuus, kasvatus, koulutus ja työ sekä liikkuvuus ja rajat.

 

Vakinaistamispolku (Tenure Track) avataan haettavana olevassa tehtävässä apulaisprofessorin tasolta lähtien. Kauden lopussa arvioidaan mahdollisuus nostaa tehtävään valittu ansioittensa perusteella seuraavalle tasolle (professori) ilman hakumenettelyä. Tehtävään valitun kanssa sovitaan työsopimuksen tekemisen yhteydessä tarkemmin niistä kriteereistä, tavoitteista ja tuloksista, jotka kauden aikana tulisi saavuttaa, jotta siirtyminen seuraavalle urapolun tasolle olisi mahdollista.

 

Tehtävä pyritään täyttämään 1.1.2022 lukien neljän vuoden määräajalle. Määräaikaisuuden perusteena on vakinaistamispolku (Tenure Track).

 

Apulaisprofessorin tehtävänä on toteuttaa ja edistää yhteiskuntapoliittista tutkimusta sekä antaa yhteiskuntapolitiikan opetusta kaikilla tasoilla ja osallistua laitoksen muuhun toimintaan. Tutkimuksen edellytetään kohdistuvan yhteiskuntatieteiden laitoksen painoalalle Liikkuvuus ja rajat sekä    yliopiston tutkimusyhteisöön Borders, mobilities and cultural encounters (https://www.uef.fi/fi/tutkimusyhteiso/rajat-liikkuvuus-ja-kulttuuriset-kohtaamiset). Tehtävään valittavalta edellytetään osallistumista hanketoimintaan, kansallisen ja kansainvälisen tutkimusrahoituksen hankintaan sekä kansainvälisiin tutkimusverkostoihin. Tehtävässä annettava opetus ja ohjaus toteutetaan suomen ja englannin kielillä.

 

Vakinaistamispolun mukaiseen apulaisprofessorin palvelussuhteeseen valittavalla tulee olla soveltuva tohtorin tutkinto ja hyvä opetustaito sekä edellytykset määräajassa täyttää professorin palvelussuhteen kelpoisuusvaatimukset (johtosääntö 31 §).

 

Tehtävään valittavalta edellytetään hyvää suomen kielen taitoa sekä kykyä ohjata ja opettaa englannin kielellä."

 

Kyseisen tehtävän tehtäväntäyttötoimikunta (professori Eeva Jokinen (pj.), professori Ilpo Helén, professori Jopi Nyman, professori Inari Sakki ja dekaani Sari Rissanen) esittää yksimielisesti asiantuntijalausuntoihin sekä hakemusasiakirjoihin perustuen, että tehtävään otetaan YTT Tiina Sotkasiira.

 

Tehtäväntäyttötoimikunnan laatima valintamuistio on liitteenä. Lisäksi liitteenä ovat asiantuntijalausunnot (professori Merja Anis, Turun yliopisto, professori Anne Kouvonen, Helsingin yliopisto ja professori Anssi Paasi, Oulun yliopisto). 

 

YTT Tiina Sotkasiira täyttää johtosäännössä mainitut apulaisprofessorin palvelussuhteen ehdot ja tehtävämäärityksessä mainitut edellytykset.

 

Dekaanin ehdotus rehtorille on, että YTT Tiina Sotkasiira otetaan apulaisprofessorin, yhteiskuntapolitiikka, erityisesti liikkuvuus ja rajat (vakinaistamispolku, Tenure Track), tehtävään neljän vuoden määräajaksi 1.1.2022 lukien. Määräaikaisuuden perusteena vakinaistamispolku, Tenure Track.

 

Esitys  Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta YTT Tiina Sotkasiiran ottamiseksi apulaisprofessorin, yhteiskuntapolitiikka (vakinaistamispolku, Tenure Track), tehtävään 1.1.2022 lukien. 

 

Päätös Esityksen mukainen.