Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston yliopistokollegio
Pöytäkirja 01.03.2022/Pykälä 5


 

 

Dnro 1/00.03.00/2022

 

  

§ 5

Itä-Suomen yliopiston ajankohtaiset asiat

Keskusteltiin Itä-Suomen yliopiston ajankohtaisista asioista sekä hallituksen ja kollegion suhteesta yliopiston hallituksen puheenjohtajan kanssa. Koska keskustelu oli alkavan kollegion ensimmäinen, keskustelun aiheet olivat vaihtelevia. Keskustelussa kollegion jäsenet nostivat esiin muun muassa yliopiston johtamismallit, keskitetyn hallintokulttuurin, henkilöstöstrategian ja henkilöstöpoliittisen ohjelman puuttumisen, määräaikaisten työsuhteiden määrän lisääntymisen, kansainvälisen kilpailukyvyn hiipumisen sekä englannin kielen käyttämisen työkielenä toimielimissä. Hallituksen puheenjohtaja pyysi kollegiota tulevaisuudessa listaamaan kolme tärkeintä asiaa, joita se haluaisi hallituksen vievän eteenpäin.