Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.02.2022/Pykälä 5


 

 

Dnro 1327/01.01.03/2021

 

Valmistelija Marko Junkkarinen

§ 5

Dekaanin ehdotus VTT Elisa Tiilikaisen ottamisesta apulaisprofessorin, sosiaalityö, vakinaistamispolku (Tenure Track) tehtävään: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Apulaisprofessorin (Tenure Track), sosiaalityö tehtävä on sijoitettu yhteiskuntatieteiden laitokselle. Tehtäväkuvauksen mukaan: "Apulaisprofessorin tehtävänä on toteuttaa ja edistää sosiaalityön tutkimusta sekä antaa sosiaalityön opetusta kaikilla tasoilla ja osallistua laitoksen muuhun toimintaan. Tutkimuksen edellytetään kohdistuvan monipuolisesti ikääntymisen tutkimukseen sekä ikääntyneiden palvelujen laadun ja vaikuttavuuden kysymyksiin. Tutkimuksen edellytetään edelleen linkittyvän laitoksen painopistealueeseen Hyvinvoinnin sosiaalinen ulottuvuus sekä yliopiston Vaikuttavuus sosiaali- ja terveyspalveluissa -tutkimusyhteisöön https://www.uef.fi/fi/tutkimusyhteiso/vaikuttavuus-sosiaali-ja-terveyspalveluissa.

 

Tehtävään valittavalta edellytetään osallistumista hanketoimintaan, kansallisen ja kansainvälisen tutkimusrahoituksen hankintaan sekä kansainvälisiin tutkimusverkostoihin.

 

Tehtävään valittavalta edellytetään

- näyttöä tehtävän alaan suuntautuvasta tutkimuksesta ja yleisiä tutkimusnäyttöjä

- kokemusta yliopistollisesta opetus- ja ohjaustyöstä.

 

Tutkimusnäyttöjä arvioitaessa otetaan huomioon tieteellinen julkaisutoiminta, kansainvälinen tutkimusyhteistyö, kokemus tutkimusryhmän johtamisesta sekä saatu kilpailtu rahoitus.

 

Tehtävä täytetään 1.3.2022 alkaen neljän (4) vuoden määräajaksi. Määräaikaisuuden perusteena on vakinaistamispolku, tenure track.

 

Täsmentävä sopimus vakinaistamispolun arviointikriteereistä laaditaan työsopimuksen liitteeksi ja se allekirjoitetaan samanaikaisesti vakinaistamispolulle valittavan henkilön työsopimuksen kanssa. Sopimuksessa sovitaan siitä, mitä työtekijän tulee kauden aikana tehdä, jotta hän voi kauden lopussa edetä vakinaistamispolun seuraavalle tasolle. Apulaisprofessorin kutsutäyttö professorin tehtävään tapahtuu asiantuntijalausuntojen perusteella.

 

Apulaisprofessorin tehtävässä on kyseessä akateemisessa toiminnassaan ansioituneen henkilön suorarekrytoinnista vakinaistamispolun apulaisprofessorin vaiheeseen. Jotta siirtyminen seuraavalle urapolun tasolle olisi mahdollista, apulaisprofessorivaiheessa edellytetään tutkimusansioiden merkittävää kehittymistä esitetyn työsuunnitelman pohjalta.

 

Vakinaistamispolun mukaiseen apulaisprofessorin (Associate Professor) palvelussuhteeseen valittavalla tulee olla soveltuva tohtorin tutkinto ja hyvä opetustaito sekä edellytykset määräajassa täyttää professorin palvelussuhteen kelpoisuusvaatimukset (johtosääntö 31 §).

 

Tehtävässä edellytetään suomen kielen taitoa sekä kykyä opettaa ja ohjata tarvittaessa englannin kielellä."

 

Sosiaalityön apulaisprofessorin tehtävässä on kyseessä VTT Elisa Tiilikaisen eteneminen vakinaistamispolun tasolta toiselle. Yliopistotutkijasta apulaisprofessoriksi etenemistä on valmistellut dekaanin asettama tehtäväntäyttötoimikunta (professori Eeva Jokinen pj., professori Riitta Vornanen, professori Arto Salonen ja professori Timo Toikko). Asiantuntijalausunnot Tiilikaisen ansioista apulaisprofessuuriin on pyydetty professori Katja Forssénilta (Turun yliopisto) ja Heli Valokiveltä (Jyväskylän yliopisto). Lausuntojen mukaan Tiilikaisella on kelpoisuus ja ansiot apulaisprofessorin tehtävään sekä hyvät edellytykset täyttää määräajassa professorin palvelussuhteen kelpoisuusvaatimukset.

 

Kyseisen tehtävän tehtäväntäyttötoimikunta esittää yksimielisesti asiantuntijalausuntoihin sekä hakemusasiakirjoihin perustuen, että Tiilikainen otetaan tehtävään. Tehtäväntäyttötoimikunnan puheenjohtaja on päätöksellään vapauttanut VTT Elisa Tiilikaisen opetusnäytteen antamisesta, sillä hänen opetusansionsa käyvät ilmi hakemusasiakirjoista. Tiilikainen täyttää johtosäännössä mainitut apulaisprofessorin palvelussuhteen ehdot ja tehtävämäärityksessä mainitut edellytykset.

 

Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että VTT Elisa Tiilikainen otetaan apulaisprofessorin, sosiaalityö, vakinaistamispolku (Tenure Track), tehtävään neljän vuoden määräajaksi 1.3.2022 lukien. Määräaikaisuuden perusteena vakinaistamispolku, tenure track.

 

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta VTT Elisa Tiilikaisen ottamisesta apulaisprofessorin, sosiaalityö, vakinaistamispolku (Tenure Track), tehtävään 1.3.2022 lukien

 

Päätös Esityksen mukainen.