Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston hallitus
Pöytäkirja 05.05.2022/Pykälä 4


 

 

Dnro 2/00.03.01/2022

 

Valmistelijat

Hallintojohtaja Tuomo Meriläinen

Lakiasiainjohtaja Petri Rintamäki  

§ 4

Lähetekeskustelu johtosääntömuutoksiin

Yliopistolain (558/2009) 14 §:n 2 momentin 8-kohdan mukaan hallituksen tehtävänä on mm. "hyväksyä johtosäännöt ja muut vastaavat yleistä järjestäytymistä koskevat määräykset sekä päättää yliopiston toimintarakenteesta". Yliopistolain 31 §:n mukaan "Henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja valintamenettelystä määrätään tarkemmin johtosäännössä." Yliopiston nykyinen johtosääntö on tullut voimaan 2.12.2020. 

 

Osana strategian toimenpideohjelmaa on kehitetty UEF:n uramalleja ja siihen on osallistettu henkilöstöä eri yhteyksissä. Tarkastelun kohteena ovat niin akateeminen kuin muukin henkilöstö, ja mallien näkökulma on sekä vertikaalinen että horisontaalinen. Työn aikana on kartoitettu mm. eri uraportaisiin liittyvää nimikkeistöä.

 

Uramallien kehittämisen näkökulmasta on havaittu tarpeelliseksi tuoda johtosääntöön uusia nimikkeitä ja tehdä nimikemuutoksia sekä täsmennyksiä kelpoisuusmäärittelyihin. Tässä yhteydessä on benchmarkattu myös muita yliopistoja. Uutena nimikkeenä ollaan esittämässä vanhemman kliinisen opettajan nimikettä (Senior Clinical lecturer), Staff Scientist?nimikettä, sekä nuoremman tutkijan nimikemuutosta väitöskirjatutkijaksi (Doctoral Researcher).

 

Lisäksi johtosääntöön esitetään tehtäväksi eräitä teknisluonteisia täsmennyksiä. Luonnos johtosäännöstä ja siihen esitettävistä muutoksista lähetekeskustelun pohjaksi on liitteenä 1. 

 

Hallituksen lähetekeskustelun pohjalta johtosääntömuutokset viedään keskusteluun yliopiston johtoryhmään, tiedekuntien johtoryhmiin ja yliopiston yhteistoimintatoimikuntaan ennen hallituksen lopullista päätöstä 21.6.2022 kokouksessa.

 

Esitys Hallitus käy lähetekeskustelua asiaan liittyen ja tekee johtosääntöön tarvittavat muutokset 21.6.2022 kokouksessaan.

 

Päätös Esityksen mukainen.