Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 5


 

 

Dnro 291/01.01.03/2024

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 5

Dekaanin ehdotus yliopistonlehtorin, kirkkohistoria, tehtävään otettavasta: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Yliopistonlehtorin, kirkkohistoria, tehtävä on sijoitettu teologian osastoon Joensuun kampukselle. Yliopistonlehtorin tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut, hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31 §) ja sujuva englannin kielen taito sekä erinomainen suomen kielen taito. Lisäksi edellytetään väitöskirjan jälkeisiä tutkimusnäyttöjä aktiivisesta tutkimustoiminnasta.  Eduksi katsotaan yliopistopedagogiset opinnot tai vankka yliopistollinen opetuskokemus, tutkimus- ja opetustoiminnan kohdistumisen teologian osaston painopistealueille (raja- ja aluehistoria, idän ja lännen perinteiden kohtaaminen) sekä monipuolinen historiantutkimuksen menetelmäosaamisen ja kielitaito.

 

Tehtävä on ollut haettavana 26.2.2024 päättyneenä aikana. Tehtävää haki määräaikaan mennessä seitsemän hakijaa: TT Huovinen Harri, FT Kangas Sini, FT Kuha Miia, TT Laine Esko, FT Parppei Kati, TT Salminen Joona ja FT Välimäki Mari. 20.3.2024 toteutettuihin haastatteluihin kutsuttiin soveltuvan tohtoritutkinnon sekä väitöksen jälkeisen tutkimuksen perusteella Sini Kangas, Miia Kuha sekä Joona Salminen.

 

Opetusansioiden portfolion ja haastattelun perusteella haastatteluun kutsutuilla on johtosäännön edellyttämä hyvä opetustaito yliopistonlehtorin, kirkkohistoria, tehtävään. 

 

Haastattelun ja hakemusasiakirjojen perusteella Joona Salminen täyttää johtosäännössä mainitut yliopistonlehtorin, kirkkohistoria, palvelussuhteen ehdot ja yliopistonlehtorin tehtävässä vaaditut edellytykset. Salmisella on tehtävään vaadittava kielitaito.

 

Teologian osasto on esittänyt, että Joona Salminen otetaan yliopistonlehtorin, kirkkohistoria, tehtävään 1.8.2024 lukien. Mahdollista kieltäytymistä varten varasijalle esitetään Miia Kuhaa. Osaston esitys perusteluineen on liitteenä.

 

Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että Joona Salminen otetaan yliopistonlehtorin, kirkkohistoria, tehtävään 1.8.2024 lukien toistaiseksi. Varasijalle ehdotetaan Miia Kuhaa. Salmisen ja Kuhan ansioluettelo, julkaisuluettelo ja opetusansioiden portfolio ovat liitteinä.

 

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta Joona Salmisen ottamiseksi yliopistonlehtorin, kirkkohistoria, tehtävään. Varasijalle ehdotetaan Miia Kuhaa.

 

Päätös Esityksen mukainen.