Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 6


 

 

Dnro 292/01.01.03/2024

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 6

Dekaanin ehdotus yliopistonlehtorin, systemaattinen teologia, tehtävään otettavasta: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Yliopistonlehtorin, systemaattinen teologia, tehtävä on sijoitettu teologian osastoon Joensuun kampukselle. Yliopistonlehtorin tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut, hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31 §) ja sujuva englannin kielen taito sekä erinomainen suomen kielen taito. Lisäksi edellytetään väitöskirjan jälkeisiä tutkimusnäyttöjä aktiivisesta tutkimustoiminnasta. Eduksi katsotaan yliopistopedagogiset opinnot tai vankka yliopistollinen opetuskokemus systemaattisen teologian alalta, tutkimus- ja opetustoiminnan kohdistuminen teologian osaston painopistealueille (patristiikka, ekumeniikka, idän ja lännen perinteiden kohtaaminen) sekä monipuolinen kielitaito.

 

Tehtävä on ollut haettavana 26.2.2024 päättyneenä aikana. Tehtävää haki määräaikaan mennessä kymmenen hakijaa: TT Ala-Opas Taneli, FT Holm Tea, TT Karimies Ilmari, TT Kojonen Rope, TT Launonen Lari, TT Nisula Timo, TT Palmén Ritva, TT Salminen Joona, FT Tervashonka Ari sekä TT Visala Aku. 4. ja 5.4.2024 toteutettuihin haastatteluihin kutsuttiin soveltuvan tohtoritutkinnon sekä väitöksen jälkeisen tutkimuksen perusteella Rope Kojonen, Ritva Palmén, Joona Salminen ja Aku Visala.

 

Opetusansioiden portfolion ja haastattelun perusteella haastatteluun kutsutuilla on johtosäännön edellyttämä hyvä opetustaito yliopistonlehtorin, systemaattinen teologia, tehtävään. 

 

Haastattelun ja hakemusasiakirjojen perusteella Ritva Palmén täyttää johtosäännössä mainitut yliopistonlehtorin, systemaattinen teologia, palvelussuhteen ehdot ja yliopistonlehtorin tehtävässä vaaditut edellytykset. Palménilla on tehtävään vaadittava kielitaito.

 

Teologian osasto on esittänyt, että Ritva Palmén otetaan yliopistonlehtorin, systemaattinen teologia, tehtävään 1.8.2024 lukien. Mahdollista kieltäytymistä varten 1. varasijalle esitetään Joona Salminen ja 2. varasijalle Rope Kojonen. Osaston esitys perusteluineen on liitteenä.

 

Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että Ritva Palmén otetaan yliopistonlehtorin, systemaattinen teologia, tehtävään 1.8.2024 lukien toistaiseksi. 1. varasijalle ehdotetaan Joona Salmista ja 2. varasijalle Rope Kojosta. Palménin, Salmisen ja Kojosen ansioluettelo, julkaisuluettelo ja opetusansioiden portfolio ovat liitteinä.

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta Ritva Palménin ottamiseksi yliopistonlehtorin, systemaattinen teologia, tehtävään. 1. varasijalle ehdotetaan Joona Salmista ja 2. Rope Kojosta.

 

Päätös Esityksen mukainen.